tiistai 4. syyskuuta 2018

ANAMNEESI

Anamneesi

43 -vuotias (irto)nainen, ei omia lapsia, eikä varteenotettavaa parisuhdetta tällä hetkellä. Läheisiä ystävyyssuhteita kuitenkin useampi. Ammatiltaan kieltenopettaja ja teatterintekijä. Taustalla suuria menetyksiä, jonka johdosta koittanut ”päästä turvaan” suorittamalla ja selviytymällä elämästä. Viime vuodet tehnyt ankarasti töitä..rasti töitä, pingottanut, suoriutunut kaikesta, ylikuormittunut.keväästä lähtien potenut epämääräistä voimattomuutta, uupumusta ja tarkoituksettomuutta. Ottanut säännöllisesti yhteyttä SKH:aan. Nyt irtisanoutunut töistä, antanut pois asuntonsa, myynyt kaikki huonekalunsa ja pakannut tärkeimmät tavaransa muutamaan muuttolaatikkoon veljensä kellariin. Ollut kesäloman Helsingissä ”näytönsäästöllä” yrittäen palauttaa itseään lähemmäksi ”alkuperäisiä tehdasasetuksia”. Kokee olevansa kutakuinkin terve ja näkee muun maailman olevan väärillä raiteilla. Omin sanoin kuvailee tällä hetkellä olotilaansa ”hävyttömän vapautuneeksi”, joskin ajoittain myös ”epävarmaksi ja mihinkään kuulumattomaksi”. Prosessiin jouduttuaan kuuntelee ja noudattaa SKH:n neuvoja ja ohjeistusta jo kohtalaisesti. Ei omista mitään eikä ketään, kuitenkin kokee yhä enenevissä määrin ettei häneltä mitään puutu. Luottamus ja yhteys keskukseen vielä kuitenkin heikohkoa, joskin tilanne muuttunut huomattavasti yhteydenottojen myötä..

Hoitosuunnitelma

Köyhännaisen rehab (5vkoa), eli 800km kävelyä Santiago de Compostelaan

Lääkitys

Päivittäin: hyvä seura, ilo ja yhteys, kauniit maisemat ja luonto, hiljaisuus, päiväkirjan tai blogin kirjoittaminen, iltarukous ja kunnon unet. Aina tarpeen vaatiessa kuppi hyvää kahvia ja joku ihana leivonnainen tai vaihtoehtoisesti lasi skumppaa ja menthol savuke. Fyysistä ja henkistä läheisyyttä aina kun mahdollista, lisää kevytkenkäisyyttä, lystiä ja huolettomuutta. Akuuttiin hätään kaikkea edellämainittua ja muutakin hyvää ja vähän kiellettyä ja paljon. Nonstoppina via auris headphones: Veikko Lavi, Ota löysin rantein

Diagnoosi 

Kroonistuneesta sydänläppien jumiutumisesta (cor valvae causae) aiheutunut pressuura, joka lauettuaan johtanut positiivis-konstruktiiviseen aortan laajentumaan ts. ko. lihaksen avautumiseen (et ostium cordis)

Prognoosi 

Toivoa on jos yhteys SKH:n vahvistuu. Seurataan tilannetta. Tarkistuskäynnit viikottain.


SKH= ”Se jokin” meissä, joka ylläpitää elämää, hengittää meitä. Se, joka tuntee, liikuttuu ja koskettaa. Joka luo uutta ja unelmoi. Pumppaa suoniimme iloa, inspiraatiota, intohimoa. Se, joka on herkkä, haavoittuva ja hiljainen. Sykkii myötätuntoa, armollisuutta ja hyväksyntää itseään ja toisia ihmisiä kohtaan. Ei pidä meteliä itsestään, jää usein huomiotta ja viestit ovat helposti dempattavissa. Lempeä, mutta täysin omaehtoinen. Eheyttäjä ja harmonisoija, joka tasaa pulssimme ja hoitaa kokonaisuuttamme. Ei pyri tekemään meistä onnellisia, pyrkii tekemään meistä Ihmisiä. Suurella ja toimivalla sydämellä varustettuja sellaisia.

2 kommenttia:

  1. Voi kultainen, tuli ihan hirveä ikävä sua ja sun SKH:ta! Mä niin tiedän tuon mistä kirjoitat - omalla kohdallani - ja aikoinaan aloittanut omat lääkitykseni. Osittain samoja ja etenkin se idea siellä taustalla. Ja jep, se toimii, kun jaksaa vaan uskoa olevansa oikealla tiellä. Ja siihen tiehen kuuluu myös se, että ajoittain menettää uskonsa. Siitä se kokonaisuus syntyy ja oma itse erilaiselta pohjalta.

    Olet ajatuksissa, ennen kaikkea ilolla ja rakkaudella <3 Halaus!!

    VastaaPoista

Jokainen kriisi on mahdollisuus Ensin kärventyivät maapallon keuhkot Amazonin sademetsien myötä ja sitten kirvelevät ihmisten keu...