Valtaa ja vallattomuutta

Oranssi ukkeli Atlantin takaa kävi tällä viikolla kylässä täällä Lontoossa ja mediasirkuksen karusellin hevoset karkasivat twiitteinä ilmaan jo hetkeä ennen kuin Air Force One edes laskeutui Britannian maankamaralle. Tuoreessa muistissani vielä samaisen pellen viimekesäinen visiitti Helsingissä kun helikoptereita pörräsi Töölön yllä niin kuin lokkeja konsanaan! Tämänkertaisessa showssa Lontoon pormestari Sadiq Khan sai kunnolla kuraa niskaansa ja T. May sai hurjat aplodit EU -eron junnailusta, jonka seurauksena tulemme seuraavassa jaksossa haltioitumaan (lue pöyristymään) "ilmiömäisestä" kauppasopimuksesta ja kiinteämmästä sotilasliitosta Britannian ja USA:n välillä. Jei! ...

Tämän enempää en aio blogirivejäni uhrata kyseisen ukkelin edesottamusten vatvomiseen, mutta hänen naamansa näkyminen palautti mieleeni eräänkin hauskan ja sydäntä lämmittävän (joskin myös hieman kiusallisen) muiston menneiltä opettajavuosiltani. 
Mitä ihmeen yhteyttä Trumpilla voi olla minkään koulun tai opettajuuden kanssa? 

No, antakaapas kun kerron...

Ensimmäisen valvontaluokkani (9lk) kanssa kävi niin, todennäköisesti maailmanhistorian jakson seurauksena, että luokkamme liitutaululle alkoi ilmaantua aika ajoin paperinen pikku Hitler -hahmo. Se oli lehdestä leikattu kuva viiksiniekasta käsi ojossa. Jostain syystä se ilmaantui aina silloin kun hermoni olivat muutenkin aivan riekaleina... Tai sitten ne menivät välittömästi riekaleiksi sen takia kun näin hänen jälleen ilmestyneen johonkin nurkkaan luokkahuoneessamme. 

Syljin suustani tulta ja tappuraa ja ilmaisin oppilaille hyvin selvästi kantani kyseistä älynväläystä kohtaan. Mitä kireämmälle nutturani kiristyi ja mitä vaahtoavammaksi paasaukseni paisuivat, sen hauskempaa oppilailla oli. No ajatelkaa nyt itsekkin sitä näkyä, että joku korottaa ääntänsä ja pauhaa puhujakorokkeella omaa manifestiään täydeltä laidalta ja samaan aikaan ylänurkassa keikkuu paperinukke Hitleri. Onhan se nyt ihan järjettömän hauskaa. Kuvaavaa. Sitä itteään!

(Mainittakoon tässä välissä kuitenkin, että en millään muotoa hyväksy Hitlerin hirmutekoja tai pidä antisemitismiä hauskana tai viihdyttävänä asiana. Tässä kontekstissa hahmon paino- ja symboliarvo on käytetyssä retoriikassa ja diktaattorin elkeissä; tyypissä joka käskee ja määrää.)  

Useamman kerran lukuvuoden aikana sain todistaa herra H:n ilmestymistä milloin missäkin. Joka kerta kysyin kuka oli laittanut sen taululle (tiesin tasantarkkaan kuka oppilaistani oli kyseisen jäynän takana) ja pyysin ottamaan sen sieltä alas. Luokka oli hiljaa, eikä koskaan paljastanut tekijää. Usein se kiltein oppilas kävi sitten noukkimassa Aatun alas ”puhujakorokkeeltaan” kun huomasi nutturani kiristyvän tarpeeksi. 

Oppilaat olivat ovelia. Aatu pilkotti milloin missäkin kohtaa luokkahuonettamme. Milloin taulun läksynurkassa saksan läksyjen kohdalla, milloin käsipyyhetelineen kyljessä, milloin Heil -tervehdykseen ojennettu käsi jonkun kaapin takaa pilkistäen. Usein minulta saattoi mennä päiviä, ehkä viikkojakin ennen kuin huomasin hahmon itseteossaan taas kiipeilemässä jossain päin pitkin ikkunanpieltä tai katonrajaa. Ja paljastuminenhan aina riemastutti oppilaita. Toisin kuin minua. Reaktioni dramaattisuus tosin väljeni kerta kerralta ja loppuviimeksi Aatun bongatessani vaan vedin syvään henkeä ja muljautin silmiäni. 

Talven taittuessa kevääksi Aatun ilmestymiset harvenivat ja viimeisten kuukausien aikana hän loisti täysin poissaolollaan. Kun kevään viimeisenä koulupäivänä sitten luokkaa siivotessani rullasin valkokankaan ylös taulun edestä, niin avot! Siellähän se taas keikkui! Toinen käsi ojossa, toinen viiksillä ja sanoi: ”We love Tuire”. Hitler teki viimeisen näyttävän comebackinsa, -ja tämän open sydän suli. 

Teon takana ollut oppilas oli saamassa kevätjuhlapäivänä kirjastipendin ansiokkaasta äidinkielen opiskelustaan, joten kotiin kävellessäni sain idean; sujauttaisin muina naisina paperi-Aatun hänen palkintokirjansa väliin kirjanmerkiksi. Tällä eleellä olisin antanut tekeleen takaisin tekijälleen ja kuitannut koko ajan tietäneeni hänen olleen jäynän takana. Suunnitelma ei kuitenkaan toteutunut, kiitos tehokkaan siistijän, sillä olin jo ehtinyt tiputtaa hahmon keräyspapereiden joukkoon ja kevätjuhla-aamuna kori oli tietysti tyhjä. Harmi, sillä siitä olisi kyllä riemu revennyt! Ja ehkä myös puhelinlinjat...Miten senkin olisi sitten vanhemmille selittänyt...

P.S. Hiukan jopa hävetyksen hikipisarat kihoavat ohimoilleni kun ajattelen, että olen hyvinkin saattanut tietämättäni vetää pokerinaamalla jonkunkin vanhempainillan Hitlerin keikkuessa iloisesti jossakin päin taulun nurkkaa. Saksan opettaja vielä. Herranenaikasentään! Täydellistä lööppikamaa: "Steinerkouluissa kyseenalaisia metodeja - Hitler oppimisen innoittajana!" 

Hahahaa!

Seuraavana syksynä sain uuden valvontaluokan, jonka kanssa taivalsimme yhtä matkaa kaksi lukuvuotta (8-9lk.). Uudet oppilaat, uudet kujeet. Niinhän sitä luulisi... 

Melko pian kuitenkin yhteisen taipaleemme alkumetreillä liitutaulullemme alkoi ilmaantua hienoon vaaleanpunaiseen balettiasuun sonnustautunut Trump -hahmo. Joku oppilaista oli ihan itse sen taideteoksen piirtänyt, pieteetillä ja puuväreillä, -ja aivan erehtymättömästi kyseisen herran näköiseksi. 

Pari kertaa pyysin oppilaita poistamaan Trumpdonnan, kunnes seuraavalla ilmestymiskerralla päätin tyynesti asettaa sen paraatipaikalle ”Important Issues” ja ”Homework” -kohtien väliin liitutaulun yläreunaan. Siellä hän sai tanssia vapaasti ja näkyvästi vallan huipulla, kaksi vuotta yhteen soittoon! 

Eikä muuten yksikään vanhempi ottanut minuun yhteyttä vanhempainiltojen jälkeen sanoakseen, että ”oli kyllä muuten ihan antoisa ilta, mutta jäin miettimään sitä Trump -hahmoa siellä liitutaululla, että mitä arvoja sinä englannin opettajana oikein haluat välittää näille nuorillemme?” 

Voi veljet. Luottamus tuntuu niiiin hyvältä!

Tiesin tälläkin kertaa kuka oppilaistani oli kyseisen Trump-primadonnan tehnyt. Hän ei ollut saamassa kirjallisuusstipendiä kevätjuhlissa, mutta olin ajatellut, että ehkä sen voisi sujauttaa hänen erittäin taidokkaiden ja originellien kuvistöidensä joukkoon…

Viime keväänä jouduin kuitenkin ottamaan varaslähdön kesälomille siirtymisessä ja viimeisenä työpäivänäni hyvästelin oppilaani. Yksi halausjonoon asettautunut oppilas pysähtyi päättäväisesti edessäni ja sanoi: ”yks juttu vielä”… Pilke silmäkulmassa hän marssi taululle, otti alas paperi-Trumpin, ojensi sen minulle juhlallisesti, ja kiitti. 

Minä kiitin. 

Välkyimmät lukijat varmaan jo tajusivat villakoiran ytimen: olisikohan opettajan aika katsoa peiliin ja pohtia omia pedagogisia taitojaan, jos älytöntä mielivaltaa symboloivat paperinuket jatkavat esiinmarssiaan luokkahuoneessa vuodesta toiseen? 

No varmaan joo... Tosin siinä piilisi suuri vaara, että sen jälkeen paperiukkelit lakkaisivat ilmaantumasta liitutaululle. Ne kun tavallaan ovat symbolitodellisuutensa toteemieläimiä ja kertovat ilosanomaa siitä kuka luokkahuoneessa määrää kaapin paikan ja mihin tahtiin marssitaan. Turvallista ja tehokasta pedagogiikkaa ( : 

... tiettyyn rajaan asti.

Ennen kaikkea ne muistuttavat minua siitä, että kaikkea ei aina tarvitse ottaa niin kamalan vakavasti. Lempeys ja huumori saavat tiukimmankin nutturan höllenemään ja sydämet avautumaan. Ja toisekseen ne muistuttavat siitä, että kaikki ei aina todellakaan ole sitä miltä ehkä ensisilmäyksellä näyttäisi. Varsinkin jos asia on irrotettu syvemmästä kontekstistaan.

Tällainen muisto pulpahti ilmoille tällä kertaa.

Täällä Briteissä eletään vielä täydellä tohinalla kouluarkea heinäkuun loppuun asti, vaikka Suomessa on kirmattu jo kesälaitumille. 

Toivottelen erittäin ansaittua lomaa kaikille opekavereilleni ja -kollegoilleni! 

Nukkukaa puoleen päivään. Älkää olko tehokkaita. Syökää kaikkea mitä huvittaa. Jättäkää asioita puolitiehen. Meditoikaa metsissä ja loikoilkaa järvilaitureilla. Saunokaa ja pulikoikaa. Laittakaa aivot narikkaan ja menkää ystävien kanssa kesäteatteriin. Juokaa skumppaa terassilla. Latautukaa auringossa niin kuin aurinkopaneelit.

URLAUB MACHT FREI!

Ei, en ole mennyt naimisiin. Kuvassa on kaverini käsi. Hihii!  

Minä annan luvan! 

(Onhan alteregoni kuitenkin Trumpler)